sunnuntai 8. tammikuuta 2012
joululahjoja
Olin ilmeisesti ollut erityisen kilttinä, koska pukki toi melkoisesti huippuja lahjoja. Suurin yllätys oli Finellin emalikulho Esteri Tomulan sienikuvioinnilla. Täytyy tunnustaa, että liikutuin ihan kyyneliin asti, kun tämä tuli paketista. Olen toivonut kulhoa jo pitkään, mutta niitä ei hirveästi pyöri vapailla markkinoilla. Hän oli nähnyt suuren työn ja vaivan metsästäessään sitä ja lopulta kulho löytyi huuto.netistä ja tiukan huutelun jälkeen se päätyi miulle lahjapakettiin. JEEEEE!!
Toinen huuto.net lahja oli miulla jo ennen joulua tiedossa ollut Nurmesniemen Pehtoori-pannu. Hän huusi sen minulle ja myyjä sanoi pannun olevan huonossa kunnossa, joskaan hän ei ollut yrittänyt sitä putsata. Mie soodalla sitä hiukan putsailin ja nyt se hohtaa kuin uusi. Pienellä vaivalla sai edullisen pannun priimakuntoon. Pehtoori-pannusta olen myös haaveillut jo useamman vuoden.
Sain lahjaksi myös täydennystä Marimekon Siirtolapuutarha-sarjaan. Aikaisemmin miulla oli vain yksi pieni jälkiruokakulho. Pukki toi niitä kolme lisää ja teepannun. Isomman tarjoilukulhon ostin Kitteen tehtaanmyymälästä 2.laatuisena joulukuun alussa.
Papershopin huikeista naruista suap askarteluvietin iskiessä aikaiseksi vaikka mitä!
Vuosikausia olen seurannut ajan kulumista Mauri Kunnaksen kalentereista. Tänä vuonna tähän tuli poikkeus, koska paketista paljastui Cats Let Nothing Darken Their Roar- kalenteri. Siihen ei tohdi tussata "hammaslääkäri klo 14"-tyyppisiä merkintöjä. Onneksi äitee oli hommanut toisen kalenterin johon menot voi huoletta merkitä.
Joulun suuriin yllätyksiin kuului myös Le Havre-elokuvan juliste. Juliste oli ollut ilmainen ja vaatinut hiukan soittelua eri elokuvateattereihin, jotta löytyisikö niistä ylimääräisiä julisteita. Maksaakin oli luvattu, mutta julisteen antajalla oli ollut joulumieltä ja hää oli lahjoittanut sen ilimaseksi. Olin superyllättynyt, kun tämä löytyi kääröstä. Tätäkin olen toivonut siitä lähtien kun näin elokuvan. Entuudestaan miulla on Kaurismäen Pidä huivista kiinni Tatjana-juliste. Tämän laitan kehyksiin kunniapaikalle. Seinälle pääsyä odottaa myös huikea Jeesus-printtityö, jonka PM meille oli hankkinut. Siitä kuvia kunhan se on päässyt seinälle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti