torstai 7. huhtikuuta 2011

Kevät missä lienet!


Mieli olisi jo keväässä ja vähän kesässäkin, mutta ulkona on kaikkea muuta. Sumua, kylmää ja vesisadetta. Erittäin epäoptimaalista siihen, että saisin viimein Berliinin
löytöni jalkaan. Ne oli sen verran hinnakkaat ja hiton hienot, ettei niitä parane laittaa jalkaan ennen kuin kuiva asvaltti on ilonamme.

Löysimme kengät netistä ennen matkaamme. Tai oikeastaan hän löysi. (Hän jaksaa koluta nettisivuja ja -linkkejä loputtomasti. Mie hermostun jo viidessä minuutissa.) No joka tapauksessa, kengät bongattiin ja koska reissu oli jo tiedossa, ohjelmistoon lykättiin myös vierailu alla olevassa puodissa.

http://www.zeha-berlin.de/en/

Olin jo etukäteen päättänyt, että haluan mustat, vanhan hiihtomonon malliset kengät. Kun sitten viimein taivalsimme puotiin parin eksymisen ja PikkuMintulle soittelun jälkeen, löysimme ihanan Zeha-kaupan. Se on siellä Berliiniin äveriäämällä puolella ja myö ei tosiaankaan olla (tai ainakaan näytetä) varakkailta. Silti palvelu oli loistokasta, kun vesisateen läpi käpyttelimme unelmatossuja kohti. Silmälasit huurussa hiki otsalta tippuen kokeilimme lukuisia kenkiä. Päädyin valitsemaan yllä kuvassa olleet tossukat. Hän kysyi minulta kolme kertaa haluatko tosiaan nuo? Eikä haluatko tosiaan nuo SINISET? Vastasin joka kerta haluanhaluan. (hän osti kahdet parit kenkiä, mie vaan yhdet.)

Kengät ostettiin ja lähdimme vaappumaan takaisin kotokoloa kohti. Matkalla pysähdyimme pieneen kahvilaan syömään paniineja ja suklaakakkua. Tilasin myös lattea, jota en ikinä saanut eikä saksankielen taitoni riittänyt kysymään sitä uudestaan. Loma jatkui ja kotiinkin palattiin. Jossain vaiheessa kotona tarkastellessa uusia kenkiä huomasin, että nehän on SINISET ! ! Mustat mie oisin halunt. Maksoin siis 209 euroa sinisistä kengistä. I don´t do blue. Hän sanoi miehän kysyin siulta monasti haluatko nuo.

Nyt yli puolen vuoden jälkeen olen päässyt järkytyksestä yli ja hyväksynyt, että miulla on siniset kengät. En malttaisi odottaa, että pääsen käyttämään niitä!

1 kommentti:

  1. Mut nuo on kyllä supadupahienot kengät, edelleen. Ja sinisenkin sävyjä on monia, tuo on minusta kaunis sellainen.. :) Mahtipopot!

    VastaaPoista