sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Kakkujen suunnittelupalaverin kakku

Työkaverini täyttää piakkoin pyöreitä vuosia ja hää pyysi, että voisinko leipasta juhliin parit kakut. Lupauduin tietenkin, koska kotonahan miulla on päällä kakkujen tekokielto. Sain sen tehtyäni kerran viikon sisällä yhteensä 7 erilaista kakkua tai piirakkaa just for fun. Nämä tekeleet sisälsi tietenkin parit kakkuraivarit. Nyt kierrän tätä kakkukieltoa sanomalla, että leipomukset on sisällöntuottoa tänne.

Työkaverini tuli meille, jotta pystyimme pohtiman minkälaista ja kuinka monta tarvitaan. Tälläinen suunnittelupalaveri vaatii tietenkin oman kakun! Juhliin lupauduin tekemään 3 kermakakkua, joista yksi on gluteeniton (kaksi näistä menee työpaikallemme), yhden mascarponejuustokakun ja ison kinkkuvoileipäkakun. Hiukan on paineita onnistua, kun on kuitenkin "maksava asiakas" kyseessä.

Suunnitelupalaverin kakku oli mascarpone-mustaherukka-valkosuklaa-juustokakku, jossa on mansikkakuorrutus.



Pohjaksi tein perunajauhoista sokerikakkupohja-tyylisen ratkaisun. Tuorejuustokakuissa käytettävät keksipohjat tahtoo mureta ja sitten ne on kuitenki hitsan verran rasvasia. Pohjaan tuli lasiin laitettuna kolme munaa, saman verran sokeria ja perunajauhoa. Sokeri ja munat vatkataan vaahdoksi ja sitten perään perunajauhot, 1 tl leivinjauhetta, 1,5 rkl kaakaojauhetta. Paistoin 175 asteessa noin 20 min.
Saamani ohjeen mukaan munia olisi pitänyt laittaa vain kaksi, mutta totesin, että "vuokani on niin iso, laitan 3 munaa". Virhe. Siitähän tuli siis melkosen iso kakkupohja, kun tarkoitus oli tehdä vaan pien lätty. Nooh, myöhemmin lisää miten selvittelin tilanteen.

Täytteeseen laitoin
1 prk Flora vispiä vispattuna
250 g mascarponejuustoa
3 dl survottuja mustaherukoita
100g sulatettua valkosuklaata
tomusokeria 2 rkl
8 liivatelehteä

Täytin kakun eilen (yöllä) ja aamulla tein pinnalle mansikkasurvoksesta, mehusta ja 3 liivatelehdestä pinnan.

Feta-pinaattipiirakka oli hitti. Pohjana Sunnuntain ruisperunapohja ja täytteessä chilituorejuustoa siveltynä pohjalle, sekä
1 sipuli pilkottuna
1 fetaloota pilkottuna
1 pss pakastepinaattia
1 prk ruokakermaa
3 munaa
100g juustoraastetta

Kaik ainekset sekasin vaan ja kaato piirakkapohjalle. Sit 175 reilu 40 min.

Koska se kakkupohja olikin tuplasti liian iso, halkaisin pohjan kahtia. Toisen pohjan laitoin ed. mainittuun juustokakkuun ja toisesta puolikkaasta otin lasilla pyöreitä kakkaroita. Väliin tein kreemin johon laitoin
100g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl vispattua kermaa
3 rkl vadelmamarmeladia
2 rkl tomusokeria

Kostutin kakkarat maidolla ja laitoin väliin ja päälle reilusti kreemiä. Lopuksi tein sydämiä koristelugeelillä. Aikomukseni oli tehdä kuorrute sokerimassasta, mutta sitten hyydyin (keskellä yötä kakkuilu voip käyä ramasemaan). Sunnuntaiaamuna ne oli kyl hyvii kahvin kans.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti